Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme?

"Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?" kysyi Job-niminen mies kauan sitten. (Job 14:14) Kenties sinäkin olet miettinyt sitä. Miltä sinusta tuntuisi kuulla, että on mahdollista kohdata jälleen rakkaat ystäväsi täällä maan päällä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa?

Raamattu lupaa: "Sinun kuolleesi virkoavat eloon, - - [he] nousevat ylös." Ja lisäksi Raamattu sanoo: "Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti." (Jesaja 26:19; Psalmi 37:29.)

Voidaksemme todella luottaa näihin lupauksiin meidän on vastattava joihinkin peruskysymyksiin: Miksi ihmiset kuolevat? Missä kuolleet ovat? Ja miten voimme tietää varmasti, että he voivat elää jälleen?

Kuolema, ja mitä tapahtuu kun kuolemme

Raamatun mukaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei selvästikään ollut se, että ihmiset kuolisivat. Hän loi ensimmäisen ihmisparin, Aadamin ja Eevan, asetti heidät Eedeniksi kutsuttuun maalliseen paratiisiin ja kehotti heitä hankkimaan lapsia ja laajentamaan paratiisikotinsa maailmanlaajuiseksi. He kuolisivat vain siinä tapauksessa, että he rikkoisivat hänen ohjeitaan (1. Mooseksen kirja 1:28; 2:15-17).

Koska Aadamilta ja Eevalta puuttui arvostus Jumalan hyvyyttä kohtaan, he olivat tottelemattomia ja joutuivat kärsimään säädetyn rangaistuksen. Jumala sanoi Aadamille: "[Sinä] tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1. Mooseksen kirja 3:19) Ennen kuin Aadam luotiin, häntä ei ollut olemassa; hän oli maata. Ja tottelemattomuutensa eli syntinsä vuoksi Aadam tuomittiin palaamaan maaksi, olemattomuuden tilaan.

Kuolema merkitsee siis sitä, ettei ole elämää. Raamattu ilmaisee näiden vastakohtaisuuden: "Synnin maksama palkka on kuolema, mutta Jumalan antama lahja on ikuinen elämä." (Roomalaisille 6: 23) Raamattu osoittaa kuoleman täydellisen tiedottomuuden tilaksi sanoessaan: "Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään." (Saarnaaja 9: 5) Raamattu selittää ihmisen kuolemasta: "Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin." (Psalmi 146: 3, 4.)

Mutta Eedenissähän vain Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä. Miksi sitten me kaikki kuolemme? Se johtuu siitä, että me kaikki olemme syntyneet Aadamin tottelemattomuuden jälkeen, ja siksi me kaikki perimme synnin ja kuoleman häneltä. Raamattu selittää: "Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin." (Roomalaisille 5:12; Job 14:4.)

Joku voi kuitenkin kysyä: ’Eikö ihmisillä ole kuolematon sielu, joka jää eloon kuolemassa?’ Monet ovat opettaneet näin ja ovat jopa sanoneet kuoleman olevan portti toiseen elämään. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole peräisin Raamatusta. Pikemminkin Jumalan sana opettaa, että sinä olet sielu, että sielusi olet todellisuudessa sinä itse kaikkine fyysisine ja henkisine ominaisuuksinesi. (1. Mooseksen kirja 2:7; Jeremia 2:34, "viatonten" = "viattomain sieluin", "Vanha kirkkoraamattu"; Sananlaskut 2:10) Raamattu sanoo lisäksi: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." (Hesekiel 18:4) Raamattu ei opeta missään, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyy elossa ruumiin kuollessa.

Miten ihmiset voivat elää jälleen

Sen jälkeen kun synti ja kuolema olivat astuneet maailmaan, Jumala paljasti tarkoituksensa olevan, että kuolleet palautetaan elämään ylösnousemuksen välityksellä. Siksi Raamattu selittää: "Aabraham - - laski, että Jumala kykenisi herättämään hänet [hänen poikansa Iisakin] kuolleistakin." (Heprealaisille 11:17-19) Aabrahamin luottamus ei tuottanut hänelle pettymystä, sillä Raamattu sanoo Kaikkivaltiaasta: "Hän ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien, sillä he kaikki ovat eläviä hänelle." (Luukas 20:37, 38.)

Kaikkivaltiaalla Jumalalla ei siis ole ainoastaan voima vaan myös halu herättää kuolleista ihmiset, jotka hän tahtoo herättää. Jeesus Kristus itse sanoi: "Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin." (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15.)

Pian sen jälkeen kun Jeesus oli sanonut tämän, hän kohtasi hautajaiskulkueen, joka oli tulossa israelilaisesta Nainin kaupungista. Kuollut nuorukainen oli leskiäidin ainoa lapsi. Nähdessään naisen pohjattoman surun Jeesus liikuttui säälistä. Kohdistaen sanansa ruumiille hän käski: "Nuori mies, minä sanon sinulle: nouse!" Niin mies nousi istumaan, ja Jeesus antoi hänet hänen äidilleen (Luukas 7:11-17).

Tapaus herätti leskessä suurta ihastusta, ja samoin kävi, kun Jeesus vieraili Jairuksen, juutalaisen synagogan esimiehen, kodissa. Hänen 12-vuotias tyttärensä oli kuollut. Mutta saavuttuaan Jairuksen kotiin Jeesus meni kuolleen lapsen luo ja sanoi: "Tyttö, nouse!" Ja hän nousi! (Luukas 8:40-56.)

Myöhemmin Jeesuksen ystävä Lasarus kuoli. Jeesuksen saapuessa hänen kotiinsa Lasarus oli ollut kuolleena neljä päivää. Vaikka Lasaruksen sisar Martta oli syvästi murheissaan, hän ilmaisi toivoa sanoessaan: "Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä." Mutta Jeesus meni haudalle, käski ottaa kiven pois ja huusi: "Lasarus, tule ulos!" Ja hän tuli! (Johannes 11:11-44.)

Ajattelehan nyt: Millaisessa tilassa Lasarus oli noiden neljän päivän aikana, jolloin hän oli kuolleena? Lasarus ei puhunut mitään taivaan autuudesta eikä helvetin vaivasta. Toki hän olisi puhunut siitä, jos hän olisi kokenut jotakin sellaista. Sen sijaan Lasarus oli täysin tiedottomana kuolemassa ja olisi jäänytkin siihen tilaan, kunnes olisi saanut "ylösnousemuksen viimeisenä päivänä", ellei Jeesus olisi palauttanut häntä elämään.

On totta, että näistä Jeesuksen ihmeistä koitui vain tilapäistä hyötyä, sillä hänen kuolleista herättämänsä ihmiset kuolivat uudestaan. Hän todisti kuitenkin 1900 vuotta sitten, että Jumalan voiman ansiosta kuolleet voivat todella elää uudelleen! Jeesus osoitti siis ihmeillään pienessä mittakaavassa, mitä maan päällä tapahtuu Jumalan valtakunnan alaisuudessa.

Kun omaisemme kuolee

Kun tuo vihollinen, kuolema, iskee, saatat tuntea syvää surua, vaikka voitkin panna toivosi ylösnousemukseen. Aabraham uskoi, että hänen vaimonsa tulisi jälleen eloon, mutta siitä huolimatta luemme: "Aabraham meni murehtimaan Saaraa ja itkemään häntä." (1. Mooseksen kirja 23:2) Entä miten oli Jeesuksen laita? Kun Lasarus kuoli, hän "huokaisi hengessään ja joutui liikutuksen valtaan" ja pian sen jälkeen hän "puhkesi kyyneliin". (Johannes 11:33, 35) Kun siis joku rakkaasi kuolee, niin itku ei ole heikkouden merkki.

Lapsen kuolema on kova kokemus varsinkin hänen äidilleen. Raamatussa puhutaankin siitä katkerasta surusta, jota äiti voi tuntea. (2. Kuningasten kirja 4:27) Luonnollisesti se on vaikeaa surevalle isällekin. "Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi", valitti kuningas Daavid, kun hänen poikansa Absalom kuoli (2. Samuelin kirja 18: 33).

Koska luotat ylösnousemukseen, surusi ei kuitenkaan ole hillitöntä. Raamatun sanojen mukaisesti et ’sure niin kuin muut, joilla ei ole toivoa’ (1. Tessalonikalaisille 4:13). Pikemminkin pyrit pääsemään lähelle Jumalaa rukouksessa, ja Raamattu lupaa, että "hän pitää sinusta huolen" (Psalmi 55:23).

Ellei toisin mainita, kaikki raamatunlainaukset ovat vuoden 1938 Kirkkoraamatusta tai Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksestä.

Julkaistu 1987