Jehovan todistajien virallinen Internet-sivusto

Etusivu Beliefs Future Medical Topics Ota yhteyttä meihin Publications Languages
Nuori mies ihmettelee vanhempiensa sääntöjä

Nuoret kysyvät:

Miksi niin paljon sääntöjä?


”Kotiintuloajat tekivät minut hulluksi! Oli ärsyttävää, kun muut saivat olla ulkona myöhempään.”
(Allen)

”On aivan hirveää, kun vanhemmat valvovat kännykkäpuheluja. Ihan kuin olisin joku pikkulapsi!”
(Elizabeth)


TUNNETKO tukehtuvasi kotona asetettuihin rajoituksiin? Onko sinun koskaan tehnyt mieli livahtaa vähin äänin ulos tai valehdella vanhemmillesi tekemisistäsi? Siinä tapauksessa sinusta voi tuntua samalta kuin eräästä nuoresta, joka piti vanhempiaan ylihuolehtivina ja toivoi, että he antaisivat hänen hengittää vähän vapaammin.

Kodin säännöt ovat niitä käskyjä ja kieltoja, joita vanhemmat tai huoltajat asettavat lapsille ja nuorille. Ne saattavat olla koulutehtäviin, kotitöihin ja kotiintuloaikoihin liittyviä vaatimuksia tai puhelimen, television tai tietokoneen käyttöön liittyviä rajoituksia. Ne voivat ulottua kodin seinien ulkopuolelle ja koskea käyttäytymistä koulussa ja ystävien valintaa.

Monet nuoret huomaavat usein ylittäneensä vanhempien asettamat rajat. Eräässä tutkimuksessa lähes kaksi kolmesta haastatellusta nuoresta sanoi, että heitä oli kuritettu sääntöjen rikkomisesta, joten tämä on selvästi kaikkein tavallisin syy rangaistuksiin.

Useimmat nuoret kuitenkin myöntävät, että joitakin sääntöjä tarvitaan totaalisen kaaoksen ehkäisemiseksi. Mutta jos ne tosiaan ovat välttämättömiä, niin miksi jotkin niistä tuntuvat niin ärsyttäviltä? Entä miten voit saada vähän liikkumatilaa, jos säännöt tuntuvat ahdistavilta?

”En ole enää mikään vauva!”

”Miten saan vanhemmat käsittämään, etten ole enää mikään vauva ja että heidän täytyy antaa minun kasvaa aikuiseksi?” kysyy nuori Emily. Onko sinusta koskaan tuntunut samalta? Säännöt saattavat hiertää mieltäsi, koska sinusta tuntuu, että sinua kohdellaan kuin avutonta pikkuvauvaa. Vanhempasi tietysti näkevät asian eri tavalla. He todennäköisesti uskovat, että säännöt suojelevat sinua ja valmistavat sinua aikuisuuden velvollisuuksiin.

Vaikka sinulla olisikin jonkin verran vapautta, sinusta voi näyttää siltä, että sääntöjä ei ole päivitetty sitä mukaa kuin olet kasvanut. Se voi tuntua pahalta varsinkin jos sisaruksesi näyttävät saaneen vähemmän tiukan kohtelun. Nuori Marcy sanoo: ”Olen 17-vuotias, mutta minun pitää olla kotona aikaisin illalla. Saan kotiarestia aina kun teen jotain väärin, mutta kun veljeni oli minun ikäiseni, kotiintuloaikoja ei ollut eikä hän ollut ikinä kotiarestissa.” Muistellessaan teinivuosiaan Matthew sanoo pikkusiskostaan ja serkuistaan: ”Tytöt saivat tehdä, mitä päähän pälkähti!”

Ei sääntöjä ollenkaan?

On helppo ymmärtää, että haluaisit ehkä jo päästä pois vanhempiesi valvovan silmän alta. Mutta olisiko elämäsi parempaa ilman heidän rajoituksiaan? Tunnet luultavasti ikäisiäsi nuoria, jotka saavat olla ulkona niin myöhään kuin haluavat, pukeutua miten haluavat ja lähteä ystäviensä kanssa milloin tahansa ja minne tahansa heitä huvittaa. Vanhemmat ovat ehkä liian kiireisiä kiinnittääkseen huomiota heidän tekemisiinsä. Tämä lastenkasvatusmenetelmä ei kuitenkaan ole osoittautunut hyväksi (Sananlaskut 29:15). Maailmassa näkyvä rakkaudettomuus johtuu suureksi osaksi siitä, että se on täynnä itsekeskeisiä ihmisiä, joista monet ovat kasvaneet ilman rajoja ja sääntöjä (2. Timoteukselle 3:1–5).

Jonain päivänä saatat nähdä kodin säännöt toisessa valossa. Eräässä tutkimuksessa haastateltiin nuoria naisia, joiden kotona oli ollut vain harvoja sääntöjä ja joiden vanhemmat eivät juuri olleet valvoneet heitä. Muistellessaan noita aikoja kukaan heistä ei pitänyt kurin puutetta hyvänä asiana. Heidän mielestään se kertoi vanhempien kiinnostuksen tai taitojen puutteesta.

Sen sijaan että kadehtisit nuoria, jotka saavat tehdä mitä haluavat, yritä nähdä vanhempiesi säännöt todisteena heidän rakkaudestaan ja kiinnostuksestaan sinua kohtaan. Asettamalla järkeviä rajoja he jäljittelevät Jehova Jumalaa, joka sanoi kansalleen: ”Minä annan sinulle ymmärtäväisyyttä ja opetan sinulle tietä, jota sinun tulee kulkea. Tahdon antaa neuvoja silmäni tarkatessa sinua.” (Psalmit 32:8.)

Juuri nyt säännöt voivat kuitenkin tuntua sinusta sietämättömiltä. Mieti siinä tapauksessa, mitä voisit käytännössä tehdä, jotta kotona olisi helpompaa.

Toimiva viestintä

Poika keskustelee äitinsä kanssa

Yritä ymmärtää vanhempiesi näkökantaa

Haluatpa enemmän vapautta tai vain vähän vähemmän kitkaa nykyisen vapautesi rajoissa, avainasia on hyvä viestintä. Olet ehkä mielestäsi yrittänyt puhua vanhemmillesi, mutta siitä ei ole ollut apua. Mietihän silloin, olisiko viestintätaidoissasi parantamisen varaa. Puhuminen on hyvin tärkeä apukeino, jonka välityksellä voit joko 1) saada, mitä haluat, tai 2) ymmärtää paremmin, miksi toiveesi torjutaan. Jos haluat saada aikuisten oikeuksia, on kohtuullista odottaa, että ilmaiset kypsyyttä viestintätaidoissa.

Kun sääntöä on rikottu

Tilanne on ehkä hyvinkin tuttu: Olet tullut kotiin myöhemmin kuin piti, jättänyt kotityöt tekemättä tai puhunut puhelimessa luvattoman paljon. Ja nyt seisot vanhempiesi edessä! Miten voit olla pahentamatta tilannetta entisestään?

Puhu totta. Nyt ei ole aika huijata. Ole rehellinen ja kerro tarkasti, mitä tapahtui. (Sananlaskut 28:13.) Satujen sepittäminen voi viedä sinulta viimeisetkin luottamuksen rippeet. Älä puolustele tai vähättele tapahtunutta. Muista aina, että ”kun vastaus on lempeä, se kääntää pois vihastuksen” (Sananlaskut 15:1).

Pyydä anteeksi. Sinun on sopivaa olla pahoillaan siitä huolesta, pettymyksestä tai ylimääräisestä työstä, jota olet tuottanut, ja se voi lieventää edessä olevaa rangaistusta (1. Samuelin kirja 25:24). Sinun täytyy kuitenkin olla vilpitön.

Hyväksy seuraukset. Sinun tekee ehkä mieli alkaa kiistellä rangaistuksesta, varsinkin jos se tuntuu epäreilulta (Sananlaskut 20:3). Mutta vastuun kantaminen omista teoista on merkki kypsyydestä (Galatalaisille 6:7). On ehkä kaikkein parasta vain tehdä työtä sen hyväksi, että voittaisit vanhempiesi luottamuksen uudelleen.


MIETITTÄVÄKSI

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia osoitteessa www.watchtower.org/ypfi


Julkaistu Herätkää!- lehdessä 12/2006

Sivun alkuun